Valikko

Mittatilaustyöt

Valmistamme vakiotuotantomme ohessa myös erilaisia mittatilaustöitä. Suurin osa valmistamistamme mittatilaustöistä ovat ns. muokkaustöitä, jolloin räätälöimme vakiomallistossa olevasta tuotteesta paremmin asiakkaittemme käyttötarkoitusta vastaavaksi. Osalle asiakkaistamme taas valmistamme täysin omaa mallistoa, esimerkiksi myytävän teollisuuslaitteen mukana toimitettavia huoltotasoja.

 

Yksittäiset tuotteet

Osa tuotteistamme on muokattavissa mitoiltaan vastaamaan asiakkaiden tarpeita. Teemme yksittäiskappaleiden muokkauksena muutoksia, jotka eivät vaadi tuotteiden uudelleen suunnittelua, vaan jotka pystymme toteuttamaan tuotantomme vahvuudet huomioiden.

 

Piensarjat

Piensarjoja valmistaessa tuotteita voidaan muokata hieman yksittäiskappaleita laajemmalla skaalalla, mutta kuitenkin olemassa olevien profiilien sekä prosessien ehdoilla.

 

Säännöllisesti toistuvat piensarjat

Säännöllisesti toistuvat tilaukset sisältävät yleensä jonkin ongelman ratkaisua yhdessä asiakkaan kanssa. Näissä tapauksissa osallistumme aktiivisesti suunnitteluun, sekä jatkossa tuotteen kehittämiseen edelleen.

Tällaisia projekteja voivat olla esimerkiksi johonkin tiettyyn työvaiheeseen räätälöidyt tikkaat, tai asiakkaan oman tuotteen mukana myytävät huoltoportaat.

Tuotteet voivat olla jo melko kaukanakin siitä mitä tavallisesti teemme, kunhan ne ovat laitteillamme työstettävissä, ja pystymme osaamisellamme tukemaan prosessia.

 

Kaikki räätälöidyt tuotteet hinnoitellaan tapauskohtaisesti.

 

Alla muutamia mittatilaustöinä valmistamia tuotteitamme.

Huoltoportaat mittatilaustyönä

Vakio­mallistoomme kuuluvat huoltoportaat valmistettuna vastaamaan asiakkaamme tarvetta siirrellä portaita sivusuunnassa. Siirtopyörät toteutettiin sivuttais­siirtelyn mahdollistavaksi ja tuotteen kylkeen tehtiin siirtelyä helpottava T-mallinen kahva.

Siirreltävä koroketaso mittatilaustyönä

Siirreltävä koroketaso, mitoiltaan 1500 mm x 760 mm, johon asiakkaan toiveesta tehtiin maadoitukseen tarvittavalle potentiaali­tasauspihdille kiinnityspaikka.

Nousutaso mittatilaustyönä

Nousutaso valmistettuna kohteeseen, jossa työskentely­tasolta vaadittiin erikois­mitoitusta hankalan ja ahtaan sijoitus­paikkansa vuoksi.

Matala nousutaso mittatilaustyönä

Kyykistelemättä siirrettävä, matala nousutaso, jossa kaari toimii sekä kahvana siirtelyyn, että putoamis­suojakaarena taaksepäin. Nousutasossa olevat siirtopyörät eivät turvallisuus­syistä ole maata vasten silloin, kun tuotetta käytetään, vaan osuvat maahan vain kipatessa tasoa hieman sen siirtokahvasta.

Liikuteltava Huoltosilta mittatilaustyönä

Piensarjatuotteena valmistettu, liikuteltava huoltosilta, jolla mahdollistettiin asiakkaan henkilökunnalle turvallinen nousu tuotantokoneen päälle

Kottikärrymallinen porrastaso

Suurilla siirtopyörillä varustettu ”kottikärrymallinen” porrastaso, joka valmistettiin asiakkaalle ulkokäyttöön, rekkalastien purkuun. Pyörät on saatavilla umpikumisina sekä ilmatäytteisinä.

Meihin luottavat myös

Ota meihin yhteyttä

  • Martinkyläntie 590
    04240 Talma
  • 050 468 3123
  • www.suomi-tikas.fi
  • Asiakaspalvelu avoinna:
    arkisin 8.15-16.00

Yhteydenottolomake